Slider

Sisustussuunnitelma: rivitalokodin makuuhuone

29. syyskuuta 2014


 Sain tehtäväkseni suunnitella alla näkyvän rivitalokodin makuuhuoneen sisustuksen uusiksi.
 Asunnossa asustavat nuori pariskunta, pieni tytär, sekä kaksi kissaa.

Tällä hetkellä makuuhuoneen seinä on omistajan sanoin "muumitalon sininen" ja uusiksi päävääreiksi huoneeseen toivottiin harmaata ja valkoista. Toiveena oli myös, että sisustus olisi tyyliltään sekoitus uutta ja vanhaa. Joukossa voisi olla ripaus maalaisromanttiikkaa, sekä jotain modernia. Petivaatteet olisivat mieluiten pellavaa ja kummallekin puolelle sänkyä tarvittaisiin yöpöydät.

Pyysin vielä kuvaa asukkaita miellyttävästä makuuhuoneesta ja sain vastauksena tämän kuvan.


Aloitin suunnittelemisen ikkunaseinästä


Koska huone on aika pieni ja pimeähkö täytyy valaistukseen ja väreihin kiinnittää erityisesti huomiota. Ikkunaseinä maalattaisiin valkoiseksi, jotta huoneeseen saadaan lisää avaruutta ja valoisuutta.

Mustat verhot vaihtuisivat valkoisiin ja valoa läpäiseviin. Valkoisten pellavaverhojen keskelle sopisi hienosti vaaleanharmaa laskosverho. Verholauta voitaisiin korvata kevyellä ja sirolla verhotangolla.

1,2,3,4,5,6,7

Pinnasänky siirtyy pois huoneesta, joten sitä ei tarvitse ottaa suunnitelmassa huomioon ja sen tilalle tuleekin suunnitelmassani yöpöytä ja pöytävalaisin.

Oikealle puolelle ikkunaa ajattelin kuvakollaasia erikokoisilla kehyksillä.

Kehykset ja pellavaverhot tuovat huoneeseen ripauksen asukkaan toivomaan maalaisromantiikkaa. Yöpöytä ja valaisin puolestaan edustavat modernimpaa tyylisuuntaa.


Huoneen päätyseinä

 

Sänky pysyy samalla seinustalla, mutta siirtyisi hieman keskemmälle. Molemmin puolin sänkyä tulisi yllä olevassa kuvassa näkyvät pöydät ja pöytävalaisimet.

Päätyseinä maalattaisiin asukkaan toiveesta Kalklitirilla, sävyksi valitsin kauniin harmaan San Saccarian. Oikealla puolella näkyvä kaappiseinä ja sisääntuloseinä maalataa ikkunaseinän tavoin valkoisella.


1,2,3,4,5,6


Sängyn päätyyn ajattelin tätä Ikean Bekkestuoa Sängynpäätyä.


Alle tein lisäksi pienen kollaasin esineistä joilla voi täydentää sisustusta ja tunnelmaa entisestään. Joulun aikaan pöytävalaisimen voisi korvata kauniilla lyhdyllä (nro.3.) Nuo PR-Homen (nro 5.) led-pöytäkynttilät ovat kauniita ja aidon näköisiä, mutta myös turvallisia ja siksi oiva valinta lapsiperheeseen. 

Jos huoneeseen haluaa lisää tunnelmaa, on sitä helppo luoda valaistuksen avulla. Kaksi kappaletta noita krominvärisiä seinäspotteja (nro.3.) sopisivat kivasti sängyn yläpuolelle lukuvaloiksi.  Ellos Home:n Peltinen jakkara kävisi kivasti esimerkiksi tuon yhdessä kuvassa näkyvän viherkasvin alle. Jakkaran päällä voisi toki säilyttää myös vaikka torkkupeittoa tai koristetyynyjä. Pehmeään harmaaseen lampaantaljaan (nro. 6.) olisi ihana upottaa varpaat aamulla sängystä noustessa. Vaaleanharmaaseen lasipulloon (nro 4.) voisi laittaa vaikka koristevalosarjan sisälle ja joulun aikaa siihen sopisi myös esimerkiksi pieni joulukuusi. Valkoinen kattovalaisin (nro 2.) tuo huoneeseen modernimpaa ilmettä ja hieman hotellimaista luxusta. Uskon myös, että valo siivilöityy valaisimen muodon ansioista siitä kauniisti.

1,2,3,4,5,6,7


Nyt jäänkin sitten odottamaan mitä asunnon omistajat tuumaavat suunnitelmastani ja osuinko yhtään sinne päinkään. Seuraavaksi teen suunnitelman perheen pienen tyttären huoneeseen ja tulen myös sen suunnitelman esittelemään täällä blogissani.


Mitä mieltä muuten olette tällaisita suunnittelupostauksista? 

Minulle saa toki myös lähettää sähköpostitse kuvia ja toiveita omasta muutosta kaipaavasta tilasta. 
Tarvitsen myös luvan kuvien ja toiveiden julkaisemiseen täällä blogissa. Laita siis postia, jos toivot omaan kotiin vastaavanlaista suunnitelmaa.


Oikein mukavaa uutta viikkoa!


*Postaus sisältää mainoslinkkejä.


Lastenhuoneen päivitys

22. syyskuuta 2014


Maalausurakka alkaa olemaan takana päin ja huonekalut tuntuvat vihdoinkin löytäneen omat paikkansa. Olen niitä viime viikkojen aikana taas aika monta kertaa pyöritellytkin ja nyt taidan olla vähän aikaa tyytyväinen. ;) Tuossa neitien huoneessa kun on vain yksi täyskorkea seinä, niin se tietenkin aika lailla rajoittaa tuota "sisustamista". Printit pääsivät muuten myös viikonloppuna vaaleanpunaiselle kalkkimaaliseinälle ja sopivatkin siihen oikein kivasti. Maalasin lopulta myös tuon seinällä näkyvän aakkos-julisteen kehykset harmaalla.

Värien yhtenäistämisen jälkeen huoneen ilme rauhoittui huomattavasti. Huoneessa on nyt paljon utuisempi ja lämpöisempi tunnelma. Toivottavasti se välittyy myös kuvista. Päävärejä ovat nyt siis kuvissa näkyvät vaaleanpunainen, harmaa ja valkoinen. Värien voimakkuuden kanssa olen pyrkinyt olemaan hyvin tarkkana ja tarkoitus oli alusta asti, että värit pysyvät "hentoina" ja ennen kaikkea sopivat yhteen.

 Aikaisemmin lelut toivat huoneeseen jo sen verran lisäväriä,  että huone alkoi vähitellen muistuttamaan karnevaalialuetta ja tuntui kovin rauhattomalta. Tässä samassa huoneessa kuitenkin myös nukutaan, joten haluan että se on myös sellainen paikka missä pystyy illan tullen rauhoittumaan ja vaikka käpertymään lukemaan iltasatua.


Tältä prinsessojen valtakunnassa nyt siis näyttää.

Haluan toivottaa tässä samassa kaikki uuden lukijat tervetulleiksi. Ihana juttu, että olette löytäneet tänne blogiini. En olisi kyllä ikimaailmassa silloin alussa uskonut, että joskus mennään näin lähellä 500 kirjautuneen lukijan rajaa. Suuri kiitos teille siitä!

Täytyy kyllä ehdottomasti pitää jonkin sortin 500-arvonta.


Oikein ihanaa syksyistä uutta viikkoa kaikille! :)


Vitra Mouse Pad

10. syyskuuta 2014



Törmäsin netissä surffaillessani Vitran hiirimattoon ja mieleen juolahti ajatus, että siinäpä olisi varsin hauska lisä miehen synttärilahjapakettiin. Mies kun tekee paljon töitä tietokoneella, pitää kovasti Vitran tuoleistamme ja on muutekin varsin merkkitietoinen ja laatua arvostava.

Kun luin että hiirimatossa on käytetty Vitran hienointa sohvanahkaa, ei päätöstä tarvinnut kauan pohtia. Lahja joka liittyy sohvaan ja tietokoneeseen. Varsin miehistä. ;)


Tottakai minäkin olen  tyytyväinen hiirimattoon. Se tuntuu laadukkaalta, väri on kiva ja hiirikin vipeltää sen päällä varsin ketterästi. Hiirimatot ovat harvoin kovin kivan näköisiä ja edellisessäkin komeili miehen työpaikan logo... Nyt näyttää niin paljon paremmalta. ;)

 Näitä Vitran hiirimattoja löytyy myös mustana ja suklaan värisenä.


Oikein kivaa torstai-iltaa! :)



PIRUM PARUM

4. syyskuuta 2014



Etsin tyttöjen huoneeseen jotain seinälle laitettavaa julistetta/kuvaa ja tietenkin mieluiten huoneen väreihin sopivaa, eli jotain missä on harmaata, vaaleanpunaista ja valkoista. Törmäsin nettiä selatessani tähän hauskaan Pirum Parum Pear -julisteeseen ja sellainen lähti kotimatkalle. :)

Pirum Parun nimi tulee ruotsinkielisestä lastenlorusta. Julisteen on suunnitellut Elisabeth Dunker ja kokoa julisteella on 50x70 cm.

Päärynä on surullinen, mutta silti kovin suloinen. Jotenkin päärynästä tulee mieleen tuo meidän kohta kolme vuotta täyttävä pieni uhmaikäinen, joka ei aina saa tahtoaan läpi. ;) 


Lastenhuoneen vaaleansininen kirjoituspöytä sai uuden värin Jeanne D'arc Living Vintage Paint maalilla. Sävyksi valitsin Warm Grey:n. Enemmän tietoa kyseisestä maalista löydät edellisestä postauksesta. Olen kyllä täysin myyty tälle maalille, se on todella helppo ja nopea levittää, ei haise miltään ja kuivuu nopeasti!

Vasemmalla Stone Grey ja oikealla Warm Grey. 
Stone Grey on melkein puolet vaaleampi ja kylmempi sävy.


Sain kiusakseni flunssan ja olo on tukkoinen ja väsynyt. Tämän päivän aionkin viettää ihan vain lepäillen. Vanhempi tytöistä lähti mummin kanssa uimahalliin ja pienempi neiti on päikkäreillä.


Oikein kivaa torstaita! :)



CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan