Slider

Terveiset Kainuusta

30. joulukuuta 2014

Terveiset lumisesta Kainuusta. Olimme viikon verran koko perheen voimin lomailemassa ja joulun vietossa tyttöjen mummalassa. Perillä odotti satumainen näky. Paksu lumikerros maassa ja puiden päällä ja henkeäsalpaavan kaunis järvimaisema.

Viikkoon mahtui paljon ulkoilua raikkaassa pakkassäässä. Kävimme päivittäin syöttämässä lähistöllä vieraileville poroille jäkälää. Vanhempi neideistä uskaltautui myös itse syöttämään poroja ja joka päivä hän pyysi päästä katsomaan niitä. Päiviin mahtui tietenkin myös pulkkailua, punaisia poskia, makkaranpaistoretki hangessa, korttipelejä, kokkailua ja ennen kaikkea yhteistä aikaa tärkeiden ihmisten seurassa. :)


Oli hienoa päästä koko peerheen voimin pitkästä aikaa lomalle ja ihanaa on myös se, että vielä tämä viikko saadaan ottaa vähän rennommin.


Oikein mukavaa Uutta Vuotta kaikille! :)


Oikein hyvää ja rauhallista joulua! ♥

24. joulukuuta 2014



Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille! :)


Ludwig ja Vilgot arvonnan voittaja

21. joulukuuta 2014


Kiitos kaikille Ludwig ja Vilgot-arvontaan osallistuneille!



Arpaonni suosi tällä kertaa Katjaa:
Onnea Katjalle, Hilmalle ja Elmolle! :) Laitan s-postia tulemaan.


Oikein mukavaa joulun odotusta kaikille! :)


Ludwig & Vilgot arvonta

17. joulukuuta 2014


Sain Ludwig & Vilgot koirien leluja käsityönä valmistavalta ystävältäni, Sannalta arvottavaksi ihanan lelupaketin. Paketti sisältää kierrätysmateriaaleista valmistetut pehmoluut, letitetyn vetolelun ja tietenkin citykoirallekin sopivan tarkkaan valitun ja viimeistellyn kepin. ;)


Lelusarja on saanut nimensä perheen koirien mukaan. Perheessä asustaa italianvinnikoira Vilgot ja irlanninsetteri Ludwig. Ennen myyntiin päätymistä, lelut joutuvat läpäisemään näiden herrojen tarkat testit.

Arvontaan osallistuvat hännänheiluttjat voisivat kertoa kommenttikentässä vaikka rotunsa ja ikänsä, ja jos mieleen tulee jokin jäynä minkä omisttajalle on keksinyt, niin sen saa toki paljastaa. :)

Olisi kiva jos kävisit myös tykkäämässä Ludwig & Vilgot Facebook-sivuista.


Arvontaan voit osallistua la 20.12.2014 klo 23.59 saakka.


Onnea kaikille arvontaan! :)


Joululahjaideoita ja lahjakortti blogini lukijoille

9. joulukuuta 2014


Joululahjojen ostaminen netistä on sujuvaa ja nopeaa ja siksi myös itse tilaan lahjat usein netistä. En oikein viihdy jouluruuhkassa ja pitkissä jonoissa seisominen ei varsinkaan ole mukavaa puuhaa. Minulle tarjoutui varsin ajankohtainen tilaisuus tehdä yhteistyötä Ostohyvitys.fi-yrityksen kanssa ja pääsinkin kokeilemaan heidän palveluaan. Ostohyvityksen yhteistyökumppaneiden joukosta löytyy monta sellaista verkkokauppaa missä itsekkin monesti shoppailen, kuten esimerkiksi Ellos, Finnish Design Shop ja Iittala.

Ostohyvitys.fi sivuston periaate on sama kuin perinteisissä bonuskorteissa, eli nettiostokset kerryttävät bonusta, mikä sitten maksetaan suoraan pankkitilille. Jotta bonusta pääsee kerryttämään on ensin luotava ilmaiset käyttäjätunnukset Ostohyvitys.fi sivustolle. Ostohyvityksen nettisivujen kautta pääsee yli 500 verkokauppaan ostoksille. Ennen ostosten tekemistä kannattaa siis kurkata, että löytyykö verkkokauppa Ostohyvitys.fi sivuston yhteistyökumppaneiden joukosta ja tarkistaa, että olet varmasti kirjautunut luomillasi tunnuksilla sisään Ostohyvitys.fi sivustolle. Kun siirryt haluamaasi verkkokauppaan ostoksille Ostohyvitys.fi sivuston vihreän "siirry kauppiaan sivulle" painikkeen kautta, verkkokauppa tunnistaa, että olet Ostohyvityksen käyttäjä ja ostoksesi kerryttävät tällöin bonusta. Verkkokaupat maksavat Ostohyvitykselle heidän sivujensa kautta tulevista ostotapahtumista myyntipalkkion, mistä asiakkaille maksetut bonukset koostuvat.

Yksityiskohtaisemmat ohjeet, opastusvideon ja tarkemmat toimintaperiaatteet löydät täältä.

 Yritän itse välttää viimeiseen asti ostamasta ihmisille lahjaksi turhaa tavaraa. Sellaista mikä lopulta unohtuu kaappiin ja jolla lahjan saaja ei tee yhtikäs mitään. Minusta on joskus jopa parempi kysyä etukäteen lahjatoiveista tai yrittää olla korvat höröllä pitkin vuotta ja pistää mahdolliset toiveet ylös. Alla olevaan kuvakollaasiin yritin kerätä ajattomia, neutraaleja ja hyvin arvonsa säilyttäviä lahjaideoita. Sellaisia mitkä sopivat Suomalaiseen kotiin ja makuun.

6. Aalto maljakko 120 mm, valkoinen
7. Lastu ostoskori nahkakahvoilla
8. Mehiläispesä juliste

Joskus myös lahjan ostaminen lapselle on haastavaa ja moni vanhempi varmasti tietää sen tunteen, kun leluja pursuaa ihan joka laatikosta. Alla olevaan kuvakollaasiin yritinkin koota vähän erilaisia ja pitkäikäisempiä lahjaideoita.



1. Half Moon kori
2. My Deer seinävalaisin
3. Lammaskeinu, harmaa
4. Micki Bistro-minikeittiö
5. Car seinävalaisin
6. Mr. Small Robot tyyny
7. Stiga Snowracer Ultimate


Ihastuin itse kovin noihin ylemmässä kuvakollaasissa näkyviin Artekin julisteisiin ja päätin pistää ne tilaukseen. :) Tein siis testitilaukseni Finnish Design Shop-verkokauppaan Ostohyvitys.fi palvelun kautta. Loin ensin tunnukset Ostohyvitys.fi sivustolle, minkä jälkeen varmistin että olin kirjautunut sivustolle sisään. Seuraavaksi etsin oikean reunan "Etsi..."-painikkeen avulla Finnish Design Shopin Ostohyvityksen verkkokauppavalikoimasta ja siirryin suoraan FDS:n verkkokauppaan vihreän "siirry kauppiaan sivuille" -painikkeen kautta. Lisäsin alla näkyvät tuotteen ostoskoriin ja maksoin tilauksen ihan normaalisti verkkopankin kautta. Ostosten tekeminen tätä kautta sujui siis varsin helposti ja nopeasti.


Tilaukseni loppusummaksi muodostui 209,00 euroa. Ostohyvitys lasketaan loppusulmasta ennen alv:ia, eli 4,50 % ostohyvityksellä kerrytin bonusta 7,65 euroa. Oikean reunan "Oma sivu"-kohtaa klikkaamalla pystyt muokkaamaan omia tietojasi, näet kertyneet bonukset ja pääset tilittämään ne pankkitilillesi. Kun on kerryttänyt bonusta 15 eurolla, voi bonusten tilitystä pyytää pankkitilille.

Verkkokauppakohtaisen bonuksen ja bonuksen maksuajat pääset näkemään Ostohyvityksen sivuilta kunkin verkkokaupan kohdalta. Usealla verkkokaupalla on korotettu bonus joulusesongin ajan, joten nyt on varsin hyvä aika shoppailla.


Ostohyvitys.fi haluaa tarjota kaikille blogini kautta liittyville uusille käyttäjille 10 euron S-ryhmän lahjakortin, ensimmäisestä Ostohyvityksen kautta tehdystä ostoksesta. Tästä pääset liittymään käyttäjäksi ja tekemään ensimmäisen lahjakorttiin oikeuttavan ostoksen.


Oikein mukavaa perjantaita! :)


*Postaus sisältää mainoslinkkejä


'

Hyvää itsenäisyyspäivää!

6. joulukuuta 2014



Oikein hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille! :)


DSW-tuoli

5. joulukuuta 2014


Tein pari viikkoa sitten nettikirppikseltä sellaisen löydön, että en vaan voinut jättää tilaisuutta käyttämättä. Törmäsin nimittäin Vitran DSW-tuoliin noin puolella uuden hinnasta. Hetken asiaa harkittuani päätin, että ostan tuolin itselleni "joululahjaksi".  Mies kävi nappaamassa tuolin kotiin työmatkallaan ja samalla hän ehti omia sen itselleen työtuoliksi. Se siitä minun joululahjasta sitten... :D

Työhuoneessahan meillä oli aikaisemmin kuppimainen Hay:n About A Chair. Istumaan päästäkseen tuolin joutuu vetämään aika kauas pöydästä, mikä ei kuulemma ole ollenkaan kivaa ja Vitran tuolit nyt on vaan muutenkin paremmat istua. ;) Mies siis sai oikein mieluisan työtuolin ja minun tehtäväkseni jäikin sitten keksiä edelliselle tuolille uusi paikka.

Kokeilin DSW-tuolia tuohon ruokapöydän ääreen ihan vain uteliaisuudesta. Halusin nimittäin nähdä, miten tuolin vaahteraa olevat jalat sopivat lankkupöydän kanssa yhteen. Ajattelin myöskin että kuvasta saattaisi samalla olla hyötyä tuolivalintoja pohtivalle.


Mitä mieltä olette, sopiiko vaiko ei?


P.S. Ei ole nyt tuolit ihan suorassa ja onpa yksi eteisen istuintyynykin eksynyt kuvaan. ;)



CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan