Slider

Ristiäiset + häät 💕

31. maaliskuuta 2016


Kesäkuussa meillä tulee miehen kanssa täyteen seitsemän vuotta yhteistä taivalta. Paljon on mahtunut näihin vuosiin vaikka aika onkin mennyt hirveällä vauhdilla eteenpäin. Menimme kihloihin 2010, esikoisemme syntyi 2011, toinen tyttäremme 2013 ja nyt odotamme vauvaa tälle kesälle.  Olemme kumpikin aina halunneet pienet ja intiimit häät ja häiden ajankohdalla ei ole ollut mikään kiire. Nyt kun kolmas lapsemme laskettu aika on elokuun alussa niin aloimme pyörittelemään mielessä ajatusta, että mitä jos menisimmekin naimisiin samalla kun vauva saa syksyllä nimen. Suunnitelmissa ei ole mitään isoja häitä, vaan pieni intiimi tilaisuus lähimpien ihmisten kesken ristiäisten yhteydessä. Hääpuku minulla tulee kuitenkin olemaan ja mieskin pukeutuu pukuun. Kävin kokeilemassa hääpukuja jo alkuraskauden aikana ystäväni, siskoni ja äitini kanssa, sillä en halunnut lykätä puvun hankkimista vauvan syntymän jälkeiseen aikaan. Aika  häihin olisi nimittän silloin ollut enää kaksi kuukautta ja puvuissa on useamman viikon tai kuukauden toimitusaika. Pukua tullaan todennäköisesti myös hieman muokkaamaan, joten sitäkin varten oli varattava aikaa.


Kuten yllä olevasta kuvista voi päätellä, saimme keskiraskauden ultrassa tietää että meille on tällä kertaa syntymässä pieni poika ♥. Juhlien kattauksen, tarjoilun ja koristelun suunnittelu on päässyt nyt paremmin käyntiin kun vauvan sukupuoli on selvillä. Juhlien pääväreiksi on valikoitumassa valkoinen, beige/juutti sekä vaaleansininen ja harmaa. Kirkon ja valokuvauksen jälkeen on tarkoitus pitää kahvitilaisuus, muttei sen kummempia tai suurempia juhlia. Koska alustavissa suunnitelmissa oleva juhlatila on pieni, mitään hirveän runsaita koristeluita ei tilaan mahdu tekemään. Yritämme päästä ensi viikolla paikan päälle katsomaan ja mittailemaan tilaa, niin tiedämme paremmin millaisia koristelua paikka vaatii ja pääsemme kauppohin tutustumaan koristevalikoimaan.

 Varsinkin pienen vauvan ja kahden pienen lapsen kanssa tällainen ratkaisu tuntuu oikein toimivalta ja hyvältä ja pieni sankari osaa varmasti pitää huolen että on häistä huolimatta huomion keskipisteenä. :)


Tämän paljastuksen myötä kysynkin teiltä,
että kiinnostaako teitä lukea enemmän tulevien juhlien suunittelun etenemisestä? :D


Oikein mnukavaa viikkoa kaikille!

P.S. Lisää kuvia löydät Pinterest kansioistani.



Vauvauutisia ja väriä elämään

14. maaliskuuta 2016


Kokovalkoinen tila voi tuntua välillä tylsältä, mutta tilaan saa nopeasti väriä pienillä yksityiskohdilla kuten vaikka kukilla, koriste-esineillä tai tekstiileillä. Värikkäät naistenpäivän tulppaanit ja keittiön hedelmävalikoima toivat keittiöön hetkessä väriä ja lupauksen kovaa vauhtia lähestyvästä keväästä. Meidänkin elämäämme on loppukesästä tulossa "lisää väriä", sillä odotamme vauvaa! 


Kävimme viime perjantaina miehen kanssa ultrassa ja pienellä oli vatsassa kaikki hienosti. Tänään tuli raskauden puolivälikin jo täyteen.  Tämä raskaus on ollut pahoinvoinnin kannalta puolet helpompi kuin mitä kaksi edellistä, mikä on ollut oikein mukava yllätys. Toki olen ollut normaalia väsyneempi ja joistain asioista on vain tingittävä ja käytettävä se hetki lepäämiseen. Elimistön keräämä turvotus ja painon nousu tuo mukanaan tietenkin myös omat ongelmansa, kuten mm. käsivarsien, ranteinen ja jalkojen säryt, eikä ulkoinen olemuskaan tunnu tällä hetkellä kovin säteilevältä. :D Mutta ei valiteta, sillä luvassa on kuitenkin jotain sen verran ihmeellistä ja ihanaa. 

Asuntomme alkaa siis käymään pikkuhiljaa pieneksi ja yhdelle lisähuoneelle tulee tarvetta, joten jossain vaiheessa on pakko laittaa asunto myyntiin ja vaihtaa isompaan asuntoon. Suunnitelmissa on myös syksyllä toteuttaa eräs "homma" pois alta, joten tästä ja siihen liittyvistä valmisteluista on hyvin todennäköisesti tulossa juttua myös tänne blogiin.


Oikein värikästä viikkoa kaikille! :)


CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan